Huoh, mikä päivä. No siis alku meni hyvin, kuten edellisestä tekstistä voisi päätellä. Mutta. Kun koulupäivä loppui, oli tarkoituksenani suunnata kaupungille ostamaan housut. Väärin. Eksyin eläinkauppaan, ostin tarpeettomia asioita ja meinasin myöhästyä bussista. No, ehdin siihen MUTTA. Se oli täynnä ala-asteikäisiä tenavia, joista jokainen oli vallannut yhden penkkiparin. Aaargh! Siis miksi, oi miksi, ei voi mennä istumaan sen kaverin viereen vaan pitää huudella bussin toisesta päästä et hei mennäänks meille vai oisko parempi jos oltais vaik miiapetterin luona??? Ei jummarra. No, kotiin päästyäni huomasin ilokseni, ettei kotona ollut muita. Mikä tekee tästä omituisen on se, että siskollani on koeviikko ja kaiken järjen mukaan hänen, tai edes hänen koiransa, pitäisi olla kotona. No, käytin kallista tekstariliittymäni puheaikaa soittaakseni tälle ja vastaus: "Oon mummolassa, pitää mennä moi". Epäreilua, miksei minua voitu odottaa?! No, sitten käperryin mukavasti nojatuoliin ja aloin lukemaan. Hercule Poirot, mikä suloinen pikku mies! Sain kirjan loppuun ja sitten istuin tuolilla ainakin tunnin. Päätin että ei helvetti, en voi istua tässä koko loppupäivää, joten avasin koneen ja tein itselleni purtavaa. Sitten juutuin koneelle ja löysin meheviä juttuja joita aloin lukemaan innolla. Sitten, kesken loistavan selostuksen naapurin kyylääjästä äiti tuli kotiin. Luulin sitä ensin isäksi, ja huusin että sen pitää ruokkia koirat. No, sanomattakin selvää että äiti ei sitä tee. Sitten se meni nukkumaan ja minun piti sammuttaa musiikki tai käyttää kuulokkeita. Valitsin sammuttamisen, koska koneella on epämukavat kuulokkeet.

Ja nyt en jaksa enää kirjoittaa, olkaa kiitollisia ettette joudu kuuntelemaan tätä vuodatusta enempää. Have a nice night.